Italiaa ristiin rastiin Goethen kannoilla. Kuva: Reijo Toivanen.
Pirjo ja Reijo Toivanen esittelivät Helsingin Dante-seuran illassa 31.1.2024 uutta kirjaansa Italiaa ristiin rastiin Goethen kannoilla. Teos ilmestyi vuonna 2023 (Stresa Kustannus).
Jo vuodesta 1995 pariskunnan lomamatkat alkoivat suuntautua Italiaan, josta mieleinen koti löytyi vuonna 1998 Lago Maggioren maisemista, Stresasta, Työt tietotekniikan ja viennin edistämisen alalla pitivät heidät kuitenkin vielä Lontoossa ja Haagissa. Vakituisesti Toivaset ovat asuneet Italiassa vuodesta 2008. Unelma on toteutunut.
Vuodesta 2010 Pirjon päätyö on ollut kirjoittaminen. On syntynyt kolme romaania: Pyhä paha perhe (2017), Siskoni Italiassa (2020) ja Rooleja vai rakkautta (2022). Reijo puolestaan on panostanut valokuvaukseen. Hänellä on ollut useita näyttelyitä Suomessa ja hänen valokuviaan on ollut esillä myös Italiassa ja Floridassa.
Italiaa ristiin rastiin Goethen kannoilla runsaine kuvineen jatkaa Proseccoa per favore! (2018) ja Salsaa & mojitoa (2021) -teosten sarjaa: Reijo vastaa kuvista ja Pirjo tekstistä.
Pirjo Toivanen: Kirjamme toteutuksen taustaa
Italia on kiinnostanut pohjoisen Euroopan matkailijoita vuosisatoja. Johann Wolfgang von Goethe (1749–1832) merkitsi muistiin kokemansa elämykset Grand tour -matkallaan vuosilta 1786–1788. Innostuimme seuraamaan hänen jalanjälkiään lähes 240 vuotta myöhemmin.
Goethen parissa aikaa vierähti myös meiltä pari vuotta. Tutustuimme hänen elämäänsä paitsi Sinikka Kallion vuonna 1992 suomentamasta ja toimittamasta Goethe – Italian matka päiväkirjoineen -teoksesta, niin myös V.A. Koskenniemen 1930- ja 1940-luvuilla kirjoittamista teoksista ja Rüdiger Strafranskyn laatimasta, englanniksi käännetystä Goethen elämäkerrasta (Goethe, Life as a work of art, translated by David Dollenmayer). Juhani Aho kirjoitti matkanteosta Alppien yli 1800-luvulla ja Mika Waltari heti sotien jälkeen. 1700-luvulla ei ollut vielä Italian valtiota vaan joukko kuningaskuntia, ruhtinaskuntia ja herttuakuntia. Goethe oli oppinut italian kielen isältään, joka oli tehnyt oman Grand tour -matkansa heti yliopisto-opintojen jälkeen, valmistuttuaan juridiikan tohtoriksi.
Kerrosteinen Rooma ja veden varassa elävä Venetsia, klassismi ja barokki, järvet ja merenrannat, satamat ja maaseutu, vuoristot ja pontiset suot – kaikki näyttäytyivät eri tavoin kiehtovina. Silloin ja nyt.
Seuratessamme Goethen reittiä pohjoisesta etelään teimme useita kolmen tai neljän päivän matkoja. Hänen kohdepaikkakunnistaan monet olivat meille jo ennestään tuttuja, mutta kirjailijan muistiinpanoista ne avautuivat meille täysin uudesta kulmasta. Goethe oli kreikkalaisen kulttuurin ystävä. Hän tutustui antiikin raunioihin ja keskiaikaiseen taiteeseen. Barokista hän ei erityisemmin pitänyt, ja ehkä juuri siksi kirkoista vain vanhimmat kiinnostivat häntä. Goethen havainnointi ihmisistä, ruoasta ja elämästä Italiassa yleensä on yllättävän osuvaa vielä tänäkin päivänä. Kirjaamme olemme lisänneet meitä kiinnostavia paikkoja ja seikkoja parin viime vuosisadan ajalta, ja taiteilijoista myös Caravaggion. Hänen elämäntapansa ja aiheiden käsittelynsä olivat Goethelle ehkä liian rajuja, ja siksi hän itse ei tutustunut tähän 1600-luvun alussa vaikuttaneeseen taiteilijaan.
Pirjo Toivanen Gardajärvellä v. 1989. Kuva: Reijo Toivanen.
Tulimme Italiaan ensimmäisen kerran suunnilleen samanikäisinä ja täsmälleen samaa reittiä kuin Goethe. Kuvassa olen Gardan rannalla kesäkuussa 1989. Olimme aivan yhtä ihastuneita maisemaan ja rauhallisen kiireiseen elämänmenoon kuin Goethe. Voimme kuvitella hänen saaneen juuri Gardalla ensimmäisiä ajatuksenaiheita väriympyräänsä, jonka hän julkaisi pari vuosikymmentä myöhemmin. Vuori järven takana näyttää aamuauringossa violetilta ja kaislikko rannassa keltaiselta. Goethe hahmotteli järvinäkymästä useita piirroksia sekä hiilellä että väriliiduilla.
Miksi juuri Goethen kannoilla? (Tämä osuus on suora sitaatti em. teoksestamme)
Ensimmäinen matkamme Alppien yli Ligurianmeren tuntumaan vuonna 1989 on jäänyt ikiajoiksi mieleemme. Se herätti rakkauden Italiaan ja tunne vain syvenee.
Silloin emme tienneet Goethestä juuri muuta kuin nimen. Koska se kuuluu saksankielistä kirjallisuutta ja kulttuuria tukevalle instituutille, tietokilpailukysymykseen olisimme vastanneet: hän oli kirjailija ja filosofi. Ehkä olisimme arvanneet hänen vaikuttaneen 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa.
Goethen kotitalo Weimarissa, Saksassa, maaliskuussa 2023. Kuva: Reijo Toivanen.
Kun olimme asuneet kymmenisen vuotta Italiassa, saimme ystävältämme lahjaksi Sinikka Kallion kokoaman teoksen Goethen kirjoittamista kirjeistä ja muistiinpanoista vuosilta 1786–1788. Luimme kirjaa ensin sieltä täältä. Vähitellen se imi mukaansa ja aloitimme alusta. Meitä kiehtoi ajatus etsiä Goethen kohteita ja maisemia ympäri Italiaa.
Aloimme kiertää maata kirja kainalossa. Sen pahvikannet pehmenivät ja sivujen kulmat kihartuivat hiirenkorville. Sanallisten kuvaustensa lisäksi Goethe piirsi hahmotelmia näkymistä, rakennuksista, antiikin raunioista ja esineistöstä. Vaikka hän palkkasi kyytiinsä taiteilijan, paperille syntyi vain muutamia piirroksia päivässä. Valokuvia kertyy samassa ajassa mieheni kameran muistikortille satakertainen määrä. Jälkikäsittelyyn hän valikoi kymmenisen otosta, joista lopulta jää säilytettäväksi pari kolme. Goethen aikaan paikalla hahmoteltuja piirroksia saatettiin työstää viikkoja tai kuukausia ennen kuin lopputulos oli tekijänsä hyväksyttävissä. Teknologinen kehitys on ollut huima tässäkin.
Canal Grande yöllä. (Venetsia, maaliskuussa 2022). Kuva: Reijo Toivanen.
Kaupungit ovat kasvaneet ja luonnontilaiset aukeat vähentyneet, mutta yllättävän moni Goethen kuvailemista antiikin rauniosta on paremmassa kunnossa kuin mitä ne olivat hänen aikanaan. Osa taideteoksista on entisöity ehommiksi.
Goethe tutkiskeli myös ihmisiä ja heidän elämäntapojaan. Ruokatarjonta on varmasti hänen ajoistaan monipuolistunut, mutta edelleen Italiassa joka maakunnassa on omat perinteensä ja niitä kunnioitetaan. Puhutaan myös cucina poverasta eli edullisesta arkiruoasta. Ihmisten välittömyys ja laaja tunneskaala enimmäkseen ilahdutti Goetheä. Niin meitäkin. Mutta kun asiat taloyhtiössä, verotoimistossa tai postissa etenevät hitaasti tai eivät ollenkaan, tuskaannumme. Goethen mukaan meillä vuorten takaa tulleilla on oma tärkeysjärjestyksemme. Ei välttämättä huonompi tai parempi. Me Pohjolan ihmiset emme vain ymmärrä asioiden tempoa Italiassa. Filosofina hänellä oli kyky tulkita Alppien eteläpuoleista elämänmenoa, usein huvittuneesti satiiristen lasien läpi. Juuri siksi hänen tekstiään on hauskaa peilata nykyhetkeen.
Markuksenkirkon (Basilica di San Marco) hevoset. Venetsia, maaliskuussa 2022. Kuva: Reijo Toivanen.
Grand tour -matkat syntyivät Euroopassa 1600-luvulla. Kuukausia tai vuosia kestävää oleskelua kulttuurikohteissa ulkomailla pidettiin yläluokkaisissa perheissä sivistykseen johtavana viimeisenä silauksena ennen työuraa. Myös Goethen piti lähteä isänsä tavoin matkalle heti juridiikan lisensiaattitutkinnon suoritettuaan, mutta hän päätyi kymmeneksi vuodeksi Weimarin herttuakunnan ylimmäksi virkamieheksi. Vasta 37-vuotiaana hän irrottautui päivätyöstään ja suuntasi kylpyläloman päätteeksi etelään.
Goethe oletti tarvitsevansa suunnilleen neljä kuukautta tärkeimpiin kohteisiin Roomassa ja matkalla sinne. Perillä hän uskoi saavansa aikaa keskeneräisiin käsikirjoituksiinsa. Kiinnostavia ilmiöitä olikin enemmän kuin hän oli aavistanut. Elämykset seurasivat toisiaan ja selvitettävää syntyi. Silti Tasso ja Egmont valmistuivat. Ifigineia ja Faust etenivät. Mutta aikaa vierähti viisinkertainen määrä, lähes kaksi vuotta.
1700-luvulla matkustaminen oli vaivalloista. Yöpymispaikan ja lämpimän aterian löytyminen saattoivat olla kiven takana. Alppien yli kuljettiin hevosten vetämissä postivaunuissa. Vuorten eteläpuolella suurimmissa kaupungeissa Goethe etsi vetturinon, kuskin ja hevoskärryt, joissa matka eteni seuraavaan kohteeseen. Kärryjä oli erikokoisia, useamman hevosen vetämiin postivaunuihin mahtui monta matkustajaa, mutta välillä Goethe joutui köröttämään yhden hevosen kieseissä. Järvien yli ja suurimpia jokia pitkin kuljettiin veneillä. Umbriassa Goethe kyllästyi poukkoileviin kärryihin ja käveli pitkiä matkoja. Sisiliassa hän teki matkaa ratsastaen taiteilijan ja paikallisen oppaan kanssa.
Alpit rajaavat usein säätyypit toisistaan. Goethen päiväkirjamerkintä voisi olla viime kesältä: ”Alppiketjun pohjoispuolella on koko kesän satanut, eteläpuolella on ollut kaunista säätä.”
Kun me saavuimme ensimmäisen kerran Alppien eteläpuolelle, satuimme ajamaan suunnilleen samaa reittiä kuin Goethe aikoinaan vankkureissa, Saksasta Itävaltaan ja Brennerin solan kautta Italiaan. Pysähdyimme Gardalla aamuauringon kiivetessä horisonttiin. Mykistyimme luonnon kauneuden äärellä. Värit ja äänet, järvenpintaan heijastuvat vuorten huiput ja siellä täällä liikkuvien ihmisten rauhallinen kiire – se kaikki otti omakseen, tänne tulisimme toisenkin kerran.
Niin kävi myös Goethelle. Hän kirjoittaa rakastetulleen Weimariin: ”Miten kiihkeästi toivon, että hetkiseksi istuisit tähän viereeni, jotta voisit iloita tästä silmieni eteen avautuvasta näköalasta.”
Goethen pääkohde oli Rooma
Aivan Piazza del Popolon tuntumassa Corsolla on Casa di Goethe, kerrostalo, jossa Goethen saksalaisella ystävällä, taiteilija Tischbeinilla, oli vuokra-asunto. Sieltä Goethe sai huoneen, jossa asui suurimman osan ajastaan Italiassa. Asunto on nykyisin museo ja täynnä kiinnostavia kuvia ja esineitä. Tischbeinin studion ikkunasta näkyy vastapäisen Palazzo Rondaninin portti ja sen yllä kreikkalaisen mytologisen hahmon kasvoreliefi, josta Goethe kirjoitti päiväkirjassaan. Hän olisi halunnut teettää siitä kipsikopion, mutta työ olisi maksanut liikaa. Vuosia myöhemmin hän sai sen Baijerin kuninkaalta lahjaksi.
Piazza del Popolo (Rooma, syyskuussa 2022). Kuva: Reijo Toivanen.
Goethen muistiinpanot Roomasta imaisivat meidät heti mukaansa. Kävelimme kirja kainalossa asunnolta Corsoa pitkin Piazza Venezialle. Goethen mainitsemista palatseista lähes kaikki ovat edelleen olemassa. Palazzo Chigi on nykyisin valtioneuvoston koti. Goethe pääsi Palazzo del Quirinaleen, joka on nykyisin presidentinpalatsi ja matkailijoilta suljettu. Hän kehui sen freskoja ja muuta taideaarteistoa ja puutarhaa, jonka laajuuden näkee kartalta. Hän kiipesi Trajanuksen pylvään portaat ihaillakseen Colosseumia. Pylvään reliefien seassa portaikon ikkuna-aukot erottuvat, mutta on varsin ymmärrettävää, että antiikinaikaiseen hauraaseen monumenttiin nykyturistit eivät pääse.
Sitä vastoin Forumin alue oli Goethen aikaan köyhälistön asuttamaa. Hän etsiskeli antiikinaikaisia patsaita ja kiviä ja oli tunnistavinaan Neron palatsin pohjan jonkin parsapellon reunakivinä. Ihmisasumukset on siirretty sieltä pois vuosikymmeniä sitten. Itse asiassa Mussolini halusi pönkittää omaa asemaansa ja raivasi Via dei Fiori Imperialin, jotta pystyi ajelemaan avoautossa kansanjoukon läpi kuten keisarit aikanaan vaunuissaan.
Lukiessamme Goethestä lisää aloimme ymmärtää, että vaikka hän oli Italiaan tullessaan saksankielisessä maailmassa tunnettu kirjailija ja filosofi ja Weimarin kamaripresidentti, hän oli silti 37-vuotiaana vielä varsin epävarma, mitä elämältä odotti ja mihin hänen tulisi keskittyä. Hän haaveili arkkitehdin ammatista ja innostui Palladion suunnittelemista rakennuksista niin paljon, että harkitsi vakavasti Vicenzassa jäävänsä sinne neljäksi vuodeksi opiskelemaan arkkitehtuuria. Toisen matkavuotensa aikana Roomassa Goethe keskittyi mukaansa ottamiensa käsikirjoitusten loppuun viemiseen ja saikin monta niistä julkaisukuntoon. Faustia hän kirjoitti vielä 80-vuotiaana ja sai sen valmiiksi pari vuotta ennen kuolemaansa.
Goethe jututti mielellään paikallisia. Hämmästyimme, kuinka samalla tavalla hän koki itsensä ulkopuoliseksi ja kömpelöksi ystävällisten italialaisten seurassa, jotka pitivät häntä kiinnostavana mutta vieraana. Roomassa Goethe vietti suuren osan ajastaan saksankielisten seurassa. Niin myös meille on usein sattunut asuessamme eri maissa. Ensin olemme olleet hyvin kiinnostuneita paikallisista ja tutustuneet innolla naapurustoon, mutta kun olemme tavanneet suomalaisia, heidän seurassaan on aina hauskaa tutustua paikalliseen kulttuuriin.
Goethen patsas Villa Borghesen puistossa, (Rooma, syyskuussa 2022). Kuva: Reijo Toivanen.
Goethestä tuli ystävä
Kulkiessamme paikasta toiseen Goethen päiväkirjaa lukien meistä tuntui aivan kuin hän olisi ollut läsnä. Kun matkakumppanimme joutui palaamaan takaisin kotiinsa, meidän oli vaikea jättää häntä. Lähdimme katsomaan hänen syntymäkotiaan Frankfurtissa ja hänen elämäntyönsä tärkeimpiä paikkoja Weimarissa.
Ymmärsimme hyvin, miksi Goethe ei muuttanut takaisin Frankfurtiin, vaikka siellä hän olisi voinut saavuttaa isänsä ja omien tuttavuuksiensa ja sukulaisuussuhteittensa avulla mahtavuutta, sillä hän oli oppinut Italiassa tärkeimmän: kuunnella omaa sydäntään. Naistenmiehestä tuli perheenisä. Goethe jättäytyi hallinnollisista tehtävistä ja keskittyi tieteeseen ja taiteeseen. Weimarissa hänellä oli tilaa ja rauhaa toteuttaa itseään. Hän kirjoitti ja ohjasi näytelmiä ja jopa näytteli niissä. Filosofisten teosten kirjoittajana hän keskusteli mielellään aikansa suurimpien tutkijoiden kanssa. Kotimuseo Weimarissa on täynnä taidetta Italiasta, siellä on tuhansia kirjoja ja mineraalikokoelma. Itse hän piti merkittävimpänä saavutuksenaan elämän alkumuodon tutkimuksiaan.
Viimeisinä vuosinaan Goethe muisteli aikaa Italiassa näin: ”Siihen tunteen korkeuteen ja onneen en milloinkaan myöhemmin ole päässyt.”
Dante-seuran blogia toimittaa Sini Sovijärvi