Lukanian historiallinen kartta. Kuvalähde: Wikimedia Commons
Tricarico – arabien ja normannien monikerroksellisuutta
Palaan ensimmäisessä Basilicata-blogissani mainitsemaani Tricaricoon. Olimme lähteneet sinne Melfistä ja loppumatkan jouduimme ajelemaan seikkailumielellä pitkin lehmipolkuja muistuttavia, luonnon keskellä kiemurtelevia rikkinäisiä pikkuteitä. Paikoitellen maanvyörymä oli vienyt osan tiestä mennessään. Olisi pitänyt valita se toinen, valtaväylien reitti… Päästyämme lopulta helpottuneina määränpäähämme tapahtumien kulku oli sattumien siivittämää.
Tricarico, arabi- ja normanni-kulttuurien kaupunki. Kuvalähde: Wikimedia Commons
Tietomme majoituspaikoista olikin vanhentunut. Pysähdyimme Tricaricon keskusaukiolle miettimään. Ensimmäiseksi minun oli kuitenkin käytävä ostamassa allergialääkettä. Apteekissa oli hirveä ruuhka. Kun lopulta pääsin tiskille, kysäisin samalla, osaisivatko he neuvoa majapaikkaa. Farmaseutti sanoi soittavansa apteekin omistajalle, dottoressalle, jonka oli määrä kotiutua jostain kaukaa vielä samana iltana, ja pyysi minua palaamaan hetken kuluttua. Minulle ei ehditty selittää, millaisesta majapaikasta olisi kyse.
Havaitsin matkakumppaneissani lievää hermostumista, olihan iltapäivä jo kääntynyt illaksi. Palattuani apteekkiin minulle sanottiin, että tässä on signora, joka vie teidät majapaikkaan, ajatte vain perässä. Muutaman kilometrin jälkeen olimme saapuneet maalle, jossa kukko kiekui ja lampaat määkivät pihassa. Paikka oli apteekkarin perheen upouusi omakotitalo, jonka toisessa päädyssä heillä oli B&B-majoitusta. Saimme kaksi makuuhuonetta suihkuineen ja aamiainen sisältyi hintaan: 60 euroa/vrk kolmelle hengelle! Näin v. 2013. Seuraavalla matkallamme majoituimme keskusaukio Piazza Garibaldin varrella olevaan huoneistoon, jota samainen apteekkari vuokrasi. Sen alapuolella olevasta Caffè Napolista meille tuotiin aamiainen, jonka nautimme parvekkeella, aukion touhuja tarkkaillen.
Seuruettamme aiemmin opastanut signora tarjoutui näyttämään meille Fontana Vecchia -nimisen ravintolan, jonka parkkipaikalle ajoimme. Kun tulimme ulos autosta, signora sattui näkemään koiraa ulkoiluttavan tuttavansa, jolle hän huikkasi ja kertoi meidän olevan ulkomaalaisia. Kyseinen signore osoittautui paikallisen matkailunedistämiskeskuksen (Agenzia di promozione territoriale di turismo) varapuheenjohtajaksi. Esittäydyttyämme hän otti asiakseen soittaa pari puhelua ja järjestää meille ohjelmaa seuraavaksi päiväksi. Ensin hän kilautti Don Nicolalle, jotta pääsisimme katsomaan Pyhän Klaaran (Santa Chiara) kirkkoa. Toinen puhelu oli oppaalle, jonka oli määrä hakea meidät sovitusta paikasta tiettyyn aikaan. Asiat loksahtivat kohdalleen kuin itsestään ja lopuksi vietimme hulppean illan maistellen paikallisia herkkuja.
Tricaricossa on vain noin 4700 asukasta (v. 2023) ja vaikuttaa siltä, että lähes kaikki tuntevat tai ainakin tietävät toisensa. Verkostot toimivat. Lämminhenkisessä pikkukaupungissa matkailijat otetaan avuliaasti vastaan. Sen saimme kokea.
Seuraavana päivänä teimme parin tunnin kävelykierroksen Tricaricon tärkeimmissä historiallisissa kohteissa oppaanamme miellyttävä nuorimies Donato Montesano, josta on vuosien mittaan kehkeytynyt kirjailija. Hänen toista romaaniaan Chi ha polvere spara esiteltiin juuri Roomassa. Donato vei meidät arabikaupunginosaan (rione saraceno) ja normannikaupunginosaan (rione normanno) ja kertoi meille niiden kiehtovasta historiasta. Hän näytti meille myös Torre Normannan, Palazzo Ducalen sekä Pyhän Klaaran (Santa Chiara) kirkon. Tricaricossa on monia näkemisen arvoisia kirkkoja ja luostareita.
Yksityiskohta 1700-luvun koristelusta Cattedrale di Santa Maria Assunta -kirkossa Tricaricossa. Kuvalähde: Wikimedia Commons
Arabialais-normannilaisen Tricaricon keskiaikaiset kaupunginosat kuuluvat Basilicatan tärkeimpiin ja aikakaudelta parhaiten säilyneisiin historiallisiin kohteisiin. Tricaricoa asuttivat 600–700 -luvuilla langobardit, 700–800 -lukujen aikana saapuivat arabit, 900-luku oli Bysantin aikaa ja 1000–1200 -luvuilla hallitsivat normannit ja svaabit eli kuuluisa Hohenstaufen-dynastia, jonka tärkeimpiin hallitsijoihin kuului Castel del Monten rakennuttaja keisari Fredrik II (1194–1250).
Tällaiselta kansojen monikerroksiselta sekamelskalta vaikuttaa koko Etelä-Italia. Itaaliset, oskin kieltä puhuneet lukaanit asuttivat aluetta ennen ajanlaskumme alkua. Normannien eli muinaisten viikinkien sinisilmäisiä, vaaleatukkaisia jälkeläisiä näkee eri puolilla Etelä-Italiaa. Tapasin ystävien luona Tricaricossa perheen sinisilmäisen isoäidin, joka kaiketi kantaa muinaista pohjoisen perimää. Hän puhui minulle hauskasti paikallista murretta. Kun sanoin, etten oikein ymmärrä, hän vastasi tomerasti: Non parlo mica americano (Enhän minä ameriikkaa puhu). Muut perheenjäsenet tulkitsivat minulle nonnan rehevää murretta normi-italiaksi.
Carnevale di Tricarico. Kuvalähde: prolocotricarico.it/gallery/
Joka vuosi Tricaricossa järjestetään Il carnevale di Tricarico, joka alkaa 17. tammikuuta Pyhän Antonius (Antonios) apotin (Sant’Antonio Abate), kotieläinten suojeluspyhimyksen muistopäivänä. Anivarhain liikkeelle lähtee vaikuttava kulkue, johon kuuluu häriksi ja lehmiksi pukeutuneita miehiä.
Carnevale di Tricarico. Kuvalähde: Wikimedia Commons
Naiset ovat mukana yleisössä, mutta he eivät saa osallistua ‘näytelmän’ rooleihin. Tapahtumassa jäljitellään karjan ja paimenten siirtymistä uusille laitumille vuodenaikojen vaihtuessa. Kulkue etenee pitkin pääkatuja lehmänkelloja korvia huumaavasti kalkuttaen ja kaikki asukkaat herättäen. Meno on muutenkin hurjaa, härät hyppelevät näyttävästi lehmien selkään, onhan kyseessä vuodenkiertoa, uudelleensyntymää ja koko elämän kiertokulkua kuvaava spektaakkeli. Kulkue noudattaa tiettyjä rituaaleja, mm. kiertää kirkon kolme kertaa, osallistuu messuun ja sitten pappi siunaa koko joukon.
Lisäksi Tricaricossa järjestetään kesäkuun alussa, viimeksi (2–3.6.2023) jo 12. kerran, naamioihin antropologisessa tutkimuksessa keskittyvä kansainvälinen tapahtuma Il Raduno Internazionale delle Maschere Antropologiche, jonka tarkoituksena on tutkia ja ylläpitää muinaisia kansanperinteitä. Osallistujia saapuu eri puolilta maailmaa. Myös tavallisille katsojille riittää kiinnostavaa nähtävää, kun naamioita esittelevät kulkueet kiertävät kaduilla – lisäksi tarjolla on runsain mitoin paikallisia herkkuja juomineen.
Kuvalähde: RADUNO MASCHERE ANTROPOLOGICHE 2023 – Pro Loco Tricarico https://www.prolocotricarico.it
Tricaricossa syntyneistä merkkihenkilöistä on mainittava runoilija, kirjailija ja poliitikko Rocco Scotellaro (1923–1953), joka pyrki parantamaan eteläisen Italian huonossa asemassa olleen maanviljelijäväestön elinoloja. Hänet valittiin Tricaricon pormestariksi vain 23-vuotiaana. Lyhyeksi jääneestä elämästään huolimatta Scotellaro ehti saada paljon edistystä aikaan ja häntä arvostetaan edelleen suuresti. Viimeksi tämä ansiokas, paikallinen hyväntekijä mainittiin 28.11.2023 Brysselissä EU:n parlamentin tapahtumassa, jonka aiheena oli Basilicatan alueen tulevaisuus:
Grassano ̶ Città dei presepi
Näkymä Franco Artesen 40 neliön seimiasetelmakokonaisuudesta Palazzo Materissa, Grassanossa. Kuvalähde: cittadeipresepi.com
Talvella 2013 olin aivan sattumalta tutustunut Helsingissä kuuluisan grassanolaisen seimimestari Franco Artesen veljentyttäreen. Hän kertoi setänsä v. 2005 valmistamasta seimiteoksesta Grassanon Palazzo Materissa. Kyse on vaikuttavasta, 40 neliömetrin laajuisesta pysyvästä seimirakennelmasta, jossa Kristuksen syntymä jouluyönä on sijoitettu 1800-luvun lukanialaiseen maaseutuympäristöön. Terrakottahahmot elävine kasvonilmeineen ja tyypillisine asuineen kuvastavat arvokkaasti ajan ihmisiä ja heidän elämäntapaansa ̶ väestön ankarasta köyhyydestä huolimatta.
Grassanolla on lempinimi Città dei presepi (seimikaupunki) ja siellä toimii myös la Scuola Presepistica eli oppilaitos, jossa koulutetaan seimirakennelmien artesaaneja (presepisti). Maestro Franco Artese on tehnyt tilaustöinä seimikuvaelmia mm. New Yorkiin, Pariisiin ja Betlehemiin.
Kiertelimme hetken Grassanon keskustassa, joka tuntui uinuvan tietämättömänä lounasajan lähestymisestä. Kysyimme neuvoa ruokapaikasta autosta nousevalta mieheltä, joka ryhtyi oitis auttamaan meitä. Hän kertoi olevansa katonkorjaaja ja menossa kotiin syömään. Hän vei meidät paikalliseen baariin ja esitteli meidät muutaman minuutin tuttavuuden jälkeen suomalaisina ystävinään: Questi sono i miei amici finlandesi. Baarin pitäjät pahoittelivat, että ravintolapuoli oli suljettu, mutta kyllähän he voisivat laittaa meille ruokaa, jos meille sopi, mitä tarjolla oli. Toki se meille sopi! He avasivat ruokasalin ja kattoivat kolmelle suomalaismatkalaiselle kauniisti.
Lämmintä ruokaa odotellessamme nautimme antipastona tarjoilijan äidin tekemää fenkolisalamia ja erinomaista viiniä. Aterian jälkeen keskustelimme ja kuuntelimme pitkään, kun isäntämme kertoivat elämästään Grassanossa. Näitä ystävällisyyden ja vieraanvaraisuuden osoituksia saimme kokea päivittäin eri puolilla Lukaniaa.
Suureksi pettymykseksemme kävi ilmi, että innokkaasti odottamamme kohde Palazzo Materi olikin vierailupäivänämme suljettu, joten Artesen kuulu seimi jäi meiltä näkemättä. Onkin hyvä tietää, että merkittäväkin nähtävyys saattaa olla suljettu sesonkien ulkopuolella, esim. toukokuussa. Meidän olisi kannattanut ottaa yhteyttä etukäteen Grassanon kuntaan, joka toki olisi järjestänyt käynnin Palazzo Materiin.
Kun ajoimme Tricaricosta kohti Materaa, siellä asuva ystävämme Franco oli sitä mieltä, että meidän täytyisi nähdä matkan varrella sijaitseva, upea Miglionicon linna. Niinpä Franco soitti ystävälleen Miglionicon pormestarille, joka saapui itse avaamaan meille rakennuksen ja esitteli sitä auliisti kahden tunnin ajan. Olimme yllättyneitä ja erittäin kiitollisia. Oli kuitenkin todettava, että tapaus edusti matkojemme aikana jo tutuksi tullutta, lämmintä lukanialaisuutta parhaimmillaan.
Sointu Syväoja. Kuva: Sointu Syväojan arkistot
Sointu Syväoja
italianopettaja ja oppikirjailija
Tutustu jouluseimien historiaan Italiassa:
Roomalainen jouluseimi Arco di Dolabella Helsingin Tuomiokirkon kryptan näyttelyssä joulukuussa 2013. Kuva: Sini Sovijärvi/Yle
Helsingin Dante-seuran blogia toimittaa Sini Sovijärvi