Strega-kirjallisuuspalkinto 2020 palautti lukuromaanit

Perinteisen tarinan paluu

Helsingin Rikhardinkadun kirjastossa vietettiin lukutoukkien iltaa koronan keskellä lokakuun 29. pnä 2020. Strega-kirjallisuuspalkinnon suomalaiseen raatiin kuuluneet jäsenet Elina Suolahti, Pauli Mäkelä, Sari Mattero ja Lena Björklund esittelivät omia suosikkejaan. He olivat perehtyneet finalistien listan kirjoihin syvällisesti, niinpä oli kiintoisaa kuulla heidän henkilökohtaisia lukukokemuksiaan ja perustelujaan äänestysvalinnoille.

Vuodesta 1947 alkaen jaettu Premio Strega on yksi Italian merkittävistä kirjallisuuspalkinnoista. Se lienee niistä seuratuin ja helpoimmin lähestyttävä. Vuosittain palkinnon saajan päättää monisatapäinen joukko raatilaisia kahdessa äänestyksessä. Ensin raakataan 12 ehdokkaasta viisi, sitten tältä lyhyeltä listalta äänestetään voittaja. Menetelmä poikkeaa esimerkiksi Finlandia-palkinnosta, jonka saajan viime kädessä valitsee vain yksi henkilö. Usean vuoden ajan myös Suomessa on toiminut Strega-palkinnosta äänestävä ”noitaraati”.

Palkinnon nimi Strega saattaa herättää ihmetystä. Kyseessä ei ole paikannimi, toisin kuin esimerkiksi maineikas Premio Viareggio, jonka nimitys juontuu kaupungista, jossa se perustettiin. Nimi ei myöskään viittaa kirjallisuuteen, kuten Venetsiassa jaettava Premio Campiello, jonka taustalla on Carlo Goldonin näytelmä Il campiello (Venetsialaisella torilla).

”Strega” on jotain paljon hauskempaa. Sana tarkoittaa noitaa, ja noidilla oli erittäin tärkeä osuus kirjallisuuspalkinnon perustamisessa. Kun Maria Bellonci sai idean luoda uusi palkinto, elettiin toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Italia oli taloudellisesti raunioina. Julkista rahaa ei kirjallisiin tapahtumiin ollut. Silloin tuli apuun tehtaanomistaja Guido Alberti, joka tuotti Beneventossa yrttilikööriä nimeltä Strega. Sama suku tuottaa sitä edelleen. Hänen avokätisen lahjoituksensa ansiosta palkinto saatiin perustettua ja sille luotiin edellytykset jokavuotisena tapahtumana. Kiitollisuudesta rahoittajaa kohtaan palkinto päätettiin nimetä Albertin hittituotteen mukaan. Mutta miksi kullanvärinen, ei lainkaan noitamainen juoma on nimeltään Strega? Yksinkertaisesti siksi, että ikivanhan tarinan mukaan Benevento on kaikkien maailman noitien kohtaamispaikka!

Millaisen kattauksen vuoden 2020 Premio Strega tarjosi lukijoille? Tähän tilaisuuteen houkuteltiin kutsulla, jonka otsikko kiteyttää vuoden 2020 palkinnoista kilpailleiden teosten ominaispiirteen: paluun perinteiseen kerrontaan. Suuntaus on ollut havaittavissa jo parissa edellisessä annissa, mutta tällä kertaa suurin osa valituista teoksista oli niin sanottuja lukuromaaneja, joissa lähes aina kerrotaan tarina alusta loppuun. Mukana ei ollut kokeilevia tyylejä, kielellistä irrottelua kuten murteet tai slangi, tai perinteisestä poikkeavia kerronnan lajeja kuten graphic novel eli sarjakuvaromaani, jollaisia on muutaman kerran aikaisempina vuosina ilmoitettu kilpailuun. Myös perinteiset, ajallisesti kauas sijoittuvat historialliset romaanit puuttuivat. Nyt pysyteltiin 1900-luvulla ja jopa aivan viime vuosissa. Romaaneissa eletään selkeästi tätä aikaa.

Vuoden 2020 kirjoissa henkilöiden oma elämäntarina leikkaa yhtä hetkeä tai pidempää ajanjaksoa italialaisessa yhteiskunnassa. Tunnistamme taustalla vaikuttavia tapahtumia 1970-luvun poliittisesta kuohunnasta, tai tilanteen, johon Apenniinien alueella Keski-Italiassa jouduttiin vuoden 2016 tuhoisan maanjäristyksen takia. Yhteiskunnan vaiheet luovat kuitenkin vain näyttämön, jolla yksilö, perhe tai yhteisö esittää ja käy läpi oman draamansa. Useassa romaanissa seurataan ihmisen koko elämänkaarta. Muutamassa keskitytään johonkin erityisen dramaattisen vaiheeseen yksilön kohtalossa.

Taitavasti punotut tarinat tempaavat lukijan mukaansa. Perinteistä kertomisen taitoa arvostivat myös äänestäjät, sillä voiton vei tänä vuonna sanataiteen veteraani Sandro Veronesi kirjallaan Il Colibrì. Sen esitteli yleisölle Pauli Mäkelä. Hän totesi heti aluksi, että voittajakirjan kirjoittaja on tämän hetken tunnetuin nykykirjailija Italiassa eli todellinen ammattilainen. Romaani on monisyinen ja sen ainekset varsin Italia-keskeisiä. Firenzessä asuvan päähenkilön, silmälääkäri Marco Carreran arki on turvattua ja turvallista, perin porvarillista, silti se ohjautuu tietynlaisen kohtalon viemäksi.

Kirjailija itse vertaa romaaninsa rakennetta arkkitehtuuriin. Marcon mosaiikkimaiseen elämään on kudottu kerroksia, jotka liittyvät toisiinsa vääjäämättä.Colibrì kertoo omasta ajastamme, status quo -ihmisestä, joka lopulta joutuu lepattamaan elämän tuulissa kuin pikkuruinen, nopealiikkeinen kolibri, joka sinnittelee urheasti. ”Onneksi moraliteetti puuttuu tästä romaanista eikä uskonto ole mukana”, totesi Pauli Mäkelä. ”Lukukokemus oli miellyttävä, pidin romaanista, mutta loppuratkaisu oli valitettava lässähdys.”

Toinen tukeva tarina on Gianrico Carofiglion oikeuslaitoksen raameihin sijoittuva La misura del tempo. Mistä on kysymys salaperäisen nimen taakse kätkeytyvässä tarinassa? Sitä selvitteli Sari Mattero. Hän ihastui romaanin kerronnallisiin ratkaisuihin. Koko narraatio perustuu oikeusprosessiin, josta kehittyykin dekkari.

”En ensin edes tajunnut, että kyseessä on dekkari”, naurahti Sari Mattero ja totesi, että nimenomaan tuo oikeuskäsittelyn kulku oli mitä mainioimmin toimiva kerronnallinen keino. Romaani alkaa hyvin ja vie nopeasti otteeseensa. Se myös päättyy tyylikkäästi ja on kaiken kaikkiaan ajatuksia herättävää luettavaa. Romaanin teemoina kulkevat ikääntyminen ja kypsyminen ihmisenä, muistaminen ja muistot, ja kaiken myötä anteeksiantaminen. Päähenkilö Guido Guerrierin kautta kerronta tarjoaa elämän tuomaa itsekriittistä ja syvällistä totuuden pohdntaa. Erityinen, taidokas efekti on romaanin nostalginen 1980-luvun ”kadonnut” äänimaailma. Lisäksi taustana on kiinnostavasti etelässä sijaitseva Barin kaupunki, joka puhuttelee lukijaa pitkin matkaa.

Viime vuonna (2019) loppukilpailussa kirjailijoiden enemmistö oli naisia – mikä on sinänsä harvinaista. Voittoisaksi osoittautui kuitenkin miehen kirjoittama teos – Antonio Scuratin M – il figlio del secolo. Koko Premio Stregan historian aikana (74 editiota) kisan on voittanut 11 kertaa nainen. Yksi heistä oli vuoden 2018 voittaja Helena Janeczek kirjallaan La ragazza con la Leica. Tänä vuonna lyhyelle listalle pääsi Valeria Parrellan Almarina. Tästä vahvasta naistarinasta kertoi Lena Björklund.

Romaanissa nousee tarve etsiä elämälle merkityksiä. Elämä raamittuu ja hahmottuu suhteessa nuorisovankilaan ja sen ”asiakkaisiin”: elämä laitoksen sisäpuolella ja mahdollinen elämä sen ulkopuolella. ”Kaipaan aina kieltä, joka ilmaisee merkittävästi ihmistä ja ihmissuhteita. Tämän romaanin kieli on tässä mielessä todella nautittavaa”, totesi Lena Björklund. Kirjoittaja-minään, opettajana toimivaan Elisabettaan, tutustuu hyvin ja hänen kursailemattomassa seurassaan viihtyy. Päähenkilö, romanialainen Almarina, on isänsä raiskaama ja pahoinpitelemä. Hän pakeni 6-vuotiaan pikkuveljensä kanssa Italiaan. Tytöllä on tulevaisuuden valo silmissään.

Loppukilpailun ulkopuolelle jäänyt Marta Barone on kirjoittanut romaanin päästäkseen selville 2011 menehtyneen isänsä Leonardo Baronen menneisyydestä. Pauli Mäkelään Baronen romaani Città sommersa teki erityisen vaikutuksen. Tarina – kuolemanjälkeinen vuoropuhelu tuonpuoleiseen siirtyneen isän ja tätä päivää elävän tyttären välillä – koskettaa lukijaa suoralla henkilökohtaisuudellaan.

Kolmas kahdentoista joukkoon valittu naiskirjailijan teos oli Silvia Ballestran Marchen maakuntaan sijoittuva La nuova stagione, joka päähenkilöiden Olgan ja Nadian kautta kertoo suurista sukupolvi- ja yhteiskunnallisista muutoksista perinteikästä, juurevaa taustaa vasten. Jatkoon ei romaani alkukilpailun jälkeen päässyt. Tätä teosta äänesti Elina Suolahti, joka innostui erityisesti romaanin herkullisesta kielestä. Hän luki yleisölle kustantajan sivuilla olevan kuvauksen teoksesta:

“Si narra che la Sibilla, adirata contro le fate che si attardavano a ballare il salterello con i pastori, avrebbe scagliato loro le pietre che divennero poi il paese di Arquata del Tronto: pietre destinate a rotolare di nuovo, drammaticamente, durante il terremoto. Le sorelle Nadia e Olga si sentono a casa proprio qui, in questa terra che si muove, e che scendendo dai monti Sibillini verso il mare si fa campagna. Il loro papà ha trascorso la vita coltivando i campi, perciò ancora oggi la famiglia viene trattata con rispetto. Ma adesso tutto è cambiato. L’amore e il lavoro hanno portato Olga e Nadia lontano, i figli sono cittadini del mondo. La gente vuole fragole e susine anche a gennaio. È una nuova stagione. Ed è tempo di separarsi dalla terra. Inizia per le sorelle un viaggio a ritroso, nella memoria, e uno reale, attraverso gli incredibili colloqui con i possibili acquirenti del terreno, ex mezzadri arricchiti o emissari di multinazionali della frutta; tutti maschi, tutti ambigui, tutti apparentemente incapaci di capire quanto male facciano le radici quando bisogna tagliarle. È davvero tutto immutabile nell’avvicendarsi delle generazioni, dei raccolti? Possiamo ancora sperare di lasciare questo pianeta un po’ migliore di come lo abbiamo ricevuto?”

Premio Stregan valintakomitean puheenjohtaja Melania Mazzucco lausui esitellessään 12 kisaan valittua: “La sorpresa principale di questa dozzina è forse la qualità degli autori nuovi, che abbiamo letto – vogliamo sottolinearlo – con grande piacere e con grande sorpresa. Autori al primissimo libro o al secondo, con delle voci già perfettamente delineate, intonate, di grande spessore letterario e di grande tenuta nel costruire la narrazione.”

Vaikka ei ylistäviä sanoja täysin uskoisikaan, vielä yksi kiinnostava esikoiskirja on syytä mainita, Jonathan Bazzin romaani Febbre. Teos on omaelämäkerrallinen ja sen ytimessä on nuori mies, jonka todetaan olevan HIV-positiivinen. Milanon ympäristöön sijoitetussa tarinassa myös sisäinen muuttoliike ja muut edellisen sukupolven kokemat vaiheet löytävät paikkansa. Febbre otettiin loppukilpailuun ”sattumalta”, sillä muuten mukana ei olisi ollut yhtään pienen kustantamon julkaisemaa teosta.

Artikkelin toimittajat:

Elina Suolahti ja Sini Sovijärvi