Sain ilon ja kunnian luennoida 14.10.2020 minulle rakkaassa Sinebrychoffin taidemuseossa, jossa tuolloin oli näytteillä venetsialaisen mestarin, Giovanni Battista Tiepolon (1696−1770) töistä koostuva näyttely. Koska ennen kaikkea muodin historia on vanginnut oman mieleni, sovimme museoväen kanssa, että puhuisin pukeutumisesta, sonnustautumisesta juhliin ja käytöskoodeista Venetsiassa – niin entisaikoina kuin nyt. Tässä artikkelissa pyrin tiivistämään luennon sisällön.
Giovanni Battista (Johannes Kastaja), Giambattista Tiepolo (1696-1770). Kuvalähde: Wikimedia Commons
Venetsian vauraus syntyi merestä. Venetsian tasavallan korkeimpien virkamiesten dogien (dogi) hallinnon aikaan tämä hyödyllinen ”avioliitto” sinetöitiin vuosittain seremonialla, jossa doge uhrasi kultasormuksen pudottamalla sen mereen. Lisäksi meri teki Venetsiasta kansainvälisen kaupungin. Risti- ja löytöretkien mukana Venetsiaan kulkeutui paitsi vaurautta, myös vaikutteita muualta.
Herruus merestä ei kuitenkaan hellinnyt helpolla. Siitä oli taisteltava muiden herruutta ahnehtivien kanssa. Kamppailu maksoi miehiä ja laivoja, mutta etenkin Lepanton taistelu vuonna 1571 päätyi katolisen Espanjan rinnalla sotivan Venetsian voittoon. Itä ja ottomaanit olivat toistaiseksi torjuttuja.
Saavutetusta voitosta huolimatta idän vaikutteet olivat hiipineet Venetsiaan ja niistä sukeutui muodikkaita. Euroopan vanhimpana edelleen toimivana kahvilana tunnettu, vuonna 1720 perustettu Caffè Florian paahteisine mokkajuomineen tarjoaa tästä yhden esimerkin. Toiseksi voidaan nostaa vaikkapa venetsialaisten ylpeydellä esittelemien samettikankaidensa kuviot, joiden malli on lainattu suoraan ottomaanien ornamenteista.
Aina matkalle ei lähdetty sapelit tanassa. Esimerkkinä tästä voidaan nostaa Marco Polon matkat (1271−1295), joita kuuluisa seikkailija kuvaili noin vuonna 1300 teoksessa Divisament dou monde (Maailman kuvaileminen), jonka Polo oli tiettävästi sanellut Pohjois-Italiassa käytetyllä ranskan kielellä (frankoveneto) Rustichello Pisalaiselle (Rustichello da Pisa). Sittemmin teos käännettiin useille kielelle, jolloin syntyi mm. italiankielinen teos Il Milione (Marco Polon matkat). Dalmatialaissyntyisen Polon tuliaisarkkuun maailmalta mahtui monia aarteita, mutta Kiinasta tuodut silkkitoukat mullistivat venetsialaisen muodin pysyvästi. Laadukkaita silkkisametteja valmistavat kutomot lukeutuvat yhä Venetsian syrjäisempien korttelien katukuvaan. Niiden tuotokset eivät juurikaan ole muuttuneet menneistä ajoista, sillä sameteissa toistuvat yhä samat ottomaanien ornamentit.
Käsityötaidot kuuluvat muutenkin niihin asioihin, joista vajoava ja hiljentynyt kaupunki voi edelleen ylpeillä. Buranon saarella valmistettuja, taidokkaita pitsejä havittelivat aikanaan Euroopan eri hovien mahtimiehet ja -naiset, kun taas nykyään niitä suosivat raharikkaiden arabimaiden morsiuspukuvalmistajat. Kultasepän- ja muranolaisten lasinpuhaltajien taidot yltävät edelleen huipulle.
Aikanaan nämä ylellisyystarvikkeet olivat tarkoitettuja räätälöityjä vain vauraimmille, mutta toisaalta lukuisat kutomot loivat pohjan Veneton alueen nykyisille massatuotantotehtaille. Viereisessä Mestressä – jonne monet venetsialaisperheet ovat muuttaneet pakon edessä asuntojen hintojen pinkaistua taivaisiin ulkomaalaisten kiinteistösijoittajien myötä – valmistetaan niin Benettonin neuleita kuin Dieselin farkkujakin. Luksus ei ole myöskään hävinnyt Venetosta mihinkään, minkä esimerkiksi ikivanhaa nahankäsittelytaitoa edustava huippumerkki Bottega Veneta todistaa.
Venetsialaisessa muodissa oli kaupungin kulta-aikoina omat erityispiirteensä, joihin esimerkiksi sametin runsas käyttö kuului. Hullunkurinen poiminta renessanssimuodista oli chopineksi kutsuttu naisten kenkämalli, joka tunnettiin myösnimellä pianella. Siinä saattoi olla jopa puolen metrin korkuinen koroke, joskin viranomaiset yrittivät suitsia korokepohjien korkeutta turhaan säännöksillä. Chopine-kengissä kulkeva nainen tarvitsi kaksi palvelijaa taluttajikseen, mutta saavutti asustevalinnallaan toisaalta kaiken haluamansa huomion. Malli oli varakkaiden aristokraattinaisten lisäksi jalokivillä koristautuneiden luksuskurtisaanien suosiossa.
Chopine-jalkineet olivat Venetsian ylhäisönaisten huippumuotia 1400-luvulla. Kuvalähde: Fotografia di Arne Hendriks condivisa con licenza Creative Commons 2.0 via Flickr.
Huomion herättäminen kuului etenkin karnevaaliaikaan, joita kaupungissa vietettiin aina vuodesta 1162. Vuonna 1797 itävaltalaiset valloittajat kielsivät epämoraalisena pitämänsä juhlan, jossa venetsialaiset olivat naamiot kasvoillaan tapaninpäivästä aina laskiaistiistaihin asti rikkoneet kaikkia sopivaisuuden sääntöjä: siniverinen nainen saattoi naamio kasvoillaan ottaa rakastajakseen kadunmiehen, ja herrat saattoivat harjoittaa narrien kanssa uhkapelejä kadunkulmassa. Karnevaalit elvytettiin vasta vuonna 1979 turistien iloksi.
Karnevaaliaikana moni asia keikahti päälaelleen. Uhkapelit olivat sallittuja vain silloin. Kaikkein kauneimmat neidot päätyivät jatkuvaan vaaraan, sillä heidän ihailijansa saattoivat heitellä heitä ruusuvedellä täytetyillä munankuorilla – tapa tosin kiellettiin jyrkästi sen jälkeen, kun jotkut torjutut rakastajakandidaatit kostivat korvaamalla ruusuveden musteella tai hapolla.
Koreiden vaatteiden ohella karnevaaliperinteeseen kuuluvat naamiot. Monien malli oli saanut innoituksensa Commedia dell’Arte -hahmoilta. Esimerkiksi nokkelan Colombina-palvelijattaren silmikko nousee yhä naamioista suosituimpiin. Toisena naisten suosimana naamiona voidaan mainita muun muassa koko kasvot peittävä, musta Moretta (tummaihoinen nainen) eli Servetta muta (mykkä palvelijatar). Miesten naamioihin puolestaan lukeutuvat yksinkertainen Baùta, Volto tai Larva eli kummitus sekä luonnollisesti Medico della peste eli ruttotohtori.
Venetsian karnevaaliasustusta. Kuvalähde: carnevale_giorgio_minguzzi_2venetoinside.com
Moni juhlijoista jätti jälkensä historiankirjoihin, kuten omaelämäkerrassaan hurmurintaidoillaan rehvastellut Giacomo Casanova (1725−1798). Sen sijaan runoilijana ja seikkailijana tunnettu lordi Byron (1788−1822) ei enää ehtinyt mukaan juhliin vaan sai tyytyä ylpeilemään kroolanneensa Canal Granden päästä toiseen.
Itävallan miehitys ja talouden haasteet hillitsivät Venetsian juhlia pitkäksi ajaksi. Uusi hurvittelun aikakausi alkoi taas 1900-luvulla, kun vauraat amerikkalaiset saapuivat kaupunkiin nauttimaan la dolce vitasta. Venetsia mukautettiin tällöin myös mitä erilaisempien kulttuuritapahtumien kulissiksi. Esimerkiksi taidebiennaalia on järjestetty vuodesta 1895 lähtien, elokuvajuhlilla taas on jaettu kaupungin suojelupyhimystä Markusta (San Marco) symboloivia Kultainen leijona -palkintoja (Leone d’oro) vuodesta 1932. Vuonna 1934 jakoon tosin tuli Mussolinin malja (Coppa Mussolini), joka ymmärrettävistä syistä hivutettiin sittemmin historian hämärään.
Moni juhlijoista suuntaa yhä Giuseppe Ciprianin vuonna 1932 perustamaan Harry’s Bariin, jossa nähtävästi kehitettiin kaupungille tunnusomainen juoma Bellini: Prosecco-kuohuviinin ja persikkapyreen yhdistelmä. Tässä ravintolassa ovat viihtyneet niin kirjailija Ernest Hemingway kuin Venetsiaan asettunut amerikkalainen taidekeräilijä Peggy Guggenheim.
Miten Venetsia juhlii jatkossa? Ruuhkaksi sukeutuneiden risteilylaivojen ryppäiden vuoksi kaupunki on uhattuna. Koronapandemia tyhjensi kadut ihmisvilinästä. Sen laannuttua turistimassat kuitenkin palannevat. Silloin Venetsiasta tulee taas kulissi, jonne vierailijat voivat mielikuvituksessaan sijoittaa historian tenhoavat tapahtumat.
Kirjoittaja: Mirva Saukkola
FT Mirva Saukkola tunnetaan kirjailijana ja luennoitsijana. Hän työskentelee Antiikki & Design -lehden päätoimittajana.
FT Mirva Saukkola. Kuvalähde: Mirva Saukkolan arkistot.
Kirjallisuutta:
Auguste Racinet, The Costume History. Bibliotheca Universalis 2015.
James H. Johnson, Venice Incognito: Masks in the Serene Republic. University of California Press 2011.
Isabella Campagnol, Forbidden Fashions: Invisible Luxuries in Early Venetian Convents. Costume Society of America Series 2015.
Danten blogisivustoa toimittaa Sini Sovijärvi