Firenzen arkkitehtuuri Medicien aikana

Taiteen historiassa Firenze ja Medicit tulevat ensimmäisinä mieleen, kun puhutaan renessanssista. Medici-suku muiden kauppias- ja pankkiiriperheiden tavoin toimi taiteen mesenaattina ja toiminnallaan edesauttoi Firenzen nousua varhaisrenessanssin taiteen keskukseksi.

1400- ja 1500-luvuilla Firenze sai nykyisen muotonsa, kun varakkaat kauppiassuvut rakensivat sinne palatsejaan. Roomaa on rakennettu vaaleasta travertiinista, mutta Firenzen kaupunkikuva on syvän ruskea. Se johtuu paikallisesta rakennuskivestä, pietra fortesta, jonka alkuaan harmaa väri aikaa myöten muuttui ruskeaksi. Rakennuksen yksityiskohdissa ja sisätiloissa käytettiin pietra serena -kiveä, jolle on ominaista hienostunut sinertävän harmaa väri.

Tuntuu ehkä oudolta, että Arno-joen rannalla oleva kaupunki kohosi erityisen merkittävään asemaan. Firenzen geopoliittinen sijainti paavin Kirkkovaltion ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan puristuksessa aiheutti jatkuvaa jännitystä. Paavinvallan kannattajien, guelfien, ja keisariin tukeutuvien ghibelliinien kahakoinnit vaurioittivat koko Keski-Italiaa.

Paikallisella tasolla Toscanan kaupunkivaltiot kilpailivat keskenään taloudellisesta herruudesta. Siena, Lucca ja Pisa olivat lähimmät viholliset, jotka lopullisesti voitettiin 1500-luvun alussa. Firenzen kaupunkitasavallasta tuli Toscanan suurhettuakunta Medicien johdolla.

Firenzen tasavaltaa johtivat killat. Ammattiryhmiä oli 21. Niistä seitsemän oli suuria kiltoja, jotka valitsivat edustajansa kaupungin raatiin, signoriaan. Merkittävin oli villantuottajien kilta, Arte della Lana, jonka johtavia toimijoita olivat Medicit.

Firenzen vaurauden perusta jo keskiajalta lähtien oli villateollisuus. Raakavillaa tuotiin aina Skotlannista, Espanjasta ja Pohjois-Afrikasta saakka. Firenzessä se karstattiin, kehrättiin, kudottiin ja värjättiin. Värjäys suoritettiin Arno-joen ja purojen rannoilla. Tästä  muistona Firenzessä on edelleen katu nimeltä Corso dei Tintori. Työ oli organisoitu perheisiin, ja kilta valvoi työn laatua. Medici suku oli killan keskeinen vaikuttaja. Arte della Lana vastasi  Firenzen tuomiokirkon, Duomon (Santa Maria del Fiore), rakentamisesta vuodesta 1282 lähtien.

Villakauppiaiden kilta oli Arte di Calimala. Se tuotti villavaatteita etenkin Ranskasta ja Flanderista. Firenzessä tekstiilit värjättiin ja viimeisteltiin ja myytiin edelleen hyvällä voitolla eri puolille Eurooppaa. Arte di Calimala vastasi  tuomiokirkon kastekappelista ja sen pronssiovien valmistamisesta. Killan keskeisiä vaikuttajia oli Pazzi-suku.

Arte della Seta -kilta erikoistui ylellisten silkkikankaiden, mm. brokadin, valmistukseen.

Kilta rakennutti Ospedale degli Innocentin eli Löytölasten kodin. Medicit olivat myös tämän killan toimijoita.

Kun kauppiaiden varallisuus kasvoi ja ulkomaankauppa vilkastui, he perustivat pankkeja niin Italiaan kuin muuallekin Eurooppaan. Medicien pankki sai alkunsa 1397. Sillä oli toimisto monissa Italian kaupungeissa, mutta myös muualla, Lontoossa ja Bruggessä. Roomassa se oli tärkeä paavien lainanantaja. Pankkiirien kilta oli Arte del Cambio.

Medicit hallitsivat Firenzeä yli kolmensadan vuoden ajan. Heidän onnistui saavuttaa Cosimo de´ Medicin taitavan toiminnan ansiosta johtava asema tasavallan hallinnossa 1434 ja säilyttämään se paria murhaa ja muutamaa maanpakoon johtanutta katkoa lukuunottamatta.

Avioliitot ovat olleet vallan välineitä kautta aikojen. Niin myös Medicit, itsekin pankkiireja, solmivat avioliittoja Firenzen varakkaiden pankkiirisukujen kanssa. Jopa heidän päävihollisensa Pazzit ja Strozzit olivat sukulaisia. Medicien dynastia ulottui Firenzeä laajemmalle. Kolme paavia, Leo X (Lorenzo il Magnificon poika), Klemens VII (Giulio de´ Medici, Leo X:n serkku) ja Leo XI (Alessandro Ottaviano de’ Medici, suvun sivuhaaraa) olivat Medici-sukua,  samoin kaksi Ranskan kuningatarta, Katariina de´ Medici ja Maria de´ Medici.

Cosimo de´ Medici oli dynastian luoja. Hän oli saanut nimensä Pyhän Kosmaan mukaan, sillä Medici-suvun suojeluspyhimykset olivat Kosmas ja Damianos. Cosimon taloudellinen ja poliittinen valta kulkivat rinnakkain. Tämä herätti vihaa Firenzen eliitin piirissä. Vastustajia olivat erityisesti pankkiiri Palla Strozzi ja Albizzi-suku. 1433 Cosimo joutui maanpakoon mutta palasi jo vuoden kuluttua takaisin Firenzeen, jolloin hänen valtansa lujittui entisestään. Hän oli Firenzen Pater Patriae eli käytännössä diktaattori.

 

Cosimo de´ Medici rakennutti  Via Largan (nyk. Via Cavour) varrelle sukupalatsin arkkitehtina Michelozzo. Cosimon suosimia taiteilijoita olivat mm. Beato Angelico, Filippo Lippi,  kuvanveistäjä Donatello ja juuri arkkitehti Michelozzo. Cosimo de´ Medicin pojanpoika Lorenzo di Piero oli renessanssin huomattavin taidemesenaatti. Turhaan ei häneen nimeensä liitetty luonnehdintaa il Magnifico, loistava. Lorenzo ei kuitenkaan ollut talousnero, sillä hän sai Medicien pankkiiriliikkeen konkurssin partaalle. Lorenzo ei rakentajana ollut yhtä aktiivinen kuin edeltäjänsä, mutta taiteilijoiden mesenaattina sitäkin merkittävämpi. Maalarit Sandro Botticelli ja Domenico Ghirlandaio kuuluivat Lorenzon piiriin. Botticellin kuuluisimmat teokset Venuksen syntymä ja Kevät maalattiin Lorenzon sukulaiselle.  Ne saatiin pian Lorenzon huvilaan Villa di Castelloon.

 

1500-luvun alussa Medici-paavit, Leo X  ja pian tämän jälkeen Klemens VII, vaikuttivat Roomasta käsin Firenzen merkittäviin rakennusprojekteihin. He arvostivat Michelangeloa ja raastoivat tätä Firenzen ja Rooman välillä suurten toimeksiantojensa vuoksi. Valitettavasti muutamat jäivät keskeneräisiksi ja osa kokonaan toteuttamatta.

Lorenzo il Magnificon jälkeen Medicien valta-asema niin Firenzessä kuin Euroopassa lujittui, mutta samalla alkoi hiljainen henkinen lasku. Avioliittojen kautta Medicit solmivat suhteet Euroopan hoveihin. Paavi Klemens VII järjesti Katariina de´ Medicin avioliiton tulevan Ranskan kuninkaan Henrik II:n kanssa. Herttua Cosimo de´ Medicin puoliso oli Napolin varakuninkaan tytär Eleonoora Toledolainen. Näin luotiin Napolin kautta hyvät suhteet Espanjaan. Avioliittoja solmittiin myös Itävallan Habsburgien kanssa.

Paavi Klemens VII, itsekin Medici, teki käskyllään Firenzen tasavallasta herttuakunnan, Ducato di Firenze. Vuodesta 1569 Toscanasta tuli paavin ja keisarin sopimuksella suurherttuakunta (Granducato di Toscana), jonka ensimmäinen hallitsija oli Cosimo I. Viimeinen Medici-sukuinen suurherttua oli Gian Gastone, jonka kuollessa 1737 Medicien hallitsijasuku sammui mieslinjassa.

Varhaisrenessanssin arkkitehdeista kiinnostavin niin innovatiivisten ratkaisujensa kuin tinkimättomän harmoniansa ansiosta on Filippo Brunelleschi. Hän oli koulutukseltaan kultaseppä, mutta hänen maineensa perustuu hänen oivalluksiinsa konstruktöörinä ja keskeisperspektiivin geometristen lakien tutkijana. Masaccion maalauksessa Pyhä Kolminaisuus Santa Maria Novella -kirkossa keskeis-perspektiivi tulee vahvasti esiin ensi kerran antiikin roomalaisten seinämaalausten jälkeen. Keskeisperspektiivistä tuli maalaustaiteen keskeinen periaate aina 1900-luvun kubismiin saakka.

Brunelleschi on myös ensimmäisiä arkkitehdin ammattikuvan uudistajia. Kun aiemmin rakennuksen suunnittelija oli käsityöläinen ja ammattitaito pohjautui kokemuksiin käytännön töissä, edusti Brunelleschi uutta arkkitehtityyppiä.  Hänelle suunnittelutyö oli älyllistä toimintaa. Rakennussuunnitelmat tehtiin paperilla ja käsityöläiset toteuttivat ne työmaalla.

Firenzen tuomiokirkon, Santa Maria del Fioren, kupoli on yksi renessanssiarkkitehtuurin merkittävimmistä konstruktioista. Suurta kirkkoa alettiin rakentaa jo 1200-luvulla. Työ jäi kesken, sillä ei tiedetty keinoja, miten kahdeksankulmainen mahtava kupoli pystytettäisiin. Ehdotuksia oli useita, mutta vasta Filippo Brunelleschi kykeni vakuuttamaan rakennustoimikunnan  ehdotuksellaan vuonna 1417. Kupolin rakentamisesta ja kustannuksista vastasi aiemmin mainittu Arte della Lana -kilta, jonka jäseniä olivat mm. Giovanni ja Cosimo de’ Medici. Rakennustyöt aloitettiin kesällä 1420 ja kupoli valmistui 1436, lanterniini kupolin harjalla vasta 1471.

Pantheon on antiikin ajan holvaustaidon ihme, puolipyöreä kupoli. Siihen sekä Minerva Medican temppeliin ja antiikin Rooman raunioihin Brunelleschi oli tutustunut nuorena, ollessaan yhdessä Donatellon kanssa ikuisessa kaupungissa. Firenzen tuomiokirkon kupoli on kahdesta holvivaipasta koostuva ylös kaareutuva rakenne. Sisempi holvi muodostuu tiheästä ruodeverkostosta sekä ns. kalanruotolimityksellä muuratuista tiilistä, joita arvellaan käytetyn neljä miljoonaa kappaletta. Rakentamiseen osallistui tuhansia työläisiä erilaisissa tehtävissä. Kupoli rakennettiin ilman puisia tukirakenteita, mikä aikanaan herätti ihmetystä ja epäilyjäkin.

Varhaisrenessanssin ensimmäisiä merkittäviä rakennuksia on Firenzen Löytölasten koti, Ospedale degli Innocenti. Sen rakentamisen teki mahdolliseksi  kauppias Francesco Datinin lahjoittama peruspääoma ja Arte della Setan rahoitus. Brunelleschin suunnitelma on vuodelta 1419, mutta talo vihittiin vasta 1445.

 

 

Pylväiden kannattamat kaaret jäsentävät harmonista julkisivua, joka on saanut vaikutteita 1100-luvun renessanssista, San Miniato al Monte -kirkosta ja Firenzen kastekappelista (Battistero di San Giovanni). Galleriakäytävän oli tarkoitus ympäröidä koko aukiota antiikin forumit esikuvanaan. Brunelleschin arkkitehtuurille on ominaista harmonia rakennusosien välillä sekä seinäpinnan vaalean rappauksen ja pylväiden ja listojen tumman pietra serena -kiven luoma kontrasti. Julkisivuun lisättiin Andrea della Robbian sinivalkoiset terrakottareliefit, joissa on kuvattu löytölapsia kapaloissaan. Ne kertovat ulkopuoliselle talon funktiosta.

Pankkiiri Giovanni de` Medici pyysi Brunelleschia suunnittelemaan suvulleen hautakappelin Laurin (San Lorenzo) kirkkoon. Tilaaja ja muita perheenjäsenia haudattiin kappeliin. Vanha sakasti (Sagrestia vecchia) on muodoltaan kuutio, johon liittyy alttarisyvennys. Ns. sateenvarjokupoli kattaa huonetilaa.  Pietra serena -pilasterit jäsentävät vaaleaa seinäpintaa luoden harmonisen kokonaisuuden.

Pazzien kappeli (Cappella Pazzi) on yksi varhaisrenessanssin hienoimpia rakennuksia. Sen rakennutti  Andrea Pazzi Pyhän ristin (Santa Croce) kirkkoon. Pazzit olivat Firenzen vanhoja varakkaita kauppias- ja pankkiirisukuja. Cappella Pazzin rakennustyöt aloitettiin 1442. Kappelin arkkitehdista kiistellään. Filippo Brunelleschia pidetään rakennuksen tiukkaan geometriaan, neliöön ja ympyrään, perustuvan pohjakaavan suunnittelijana. Sisätilat, jota rytmittävät pilasterit saattavat olla Michelozzon työtä. Brunelleschi on kuitenkin antanut suuntaviivat tämän varhaisrenessanssin mestariteoksen suunnittelulle.

Cosimo de’ Medicin suosikkiarkkitehti ja Palazzo Medicin suunnittelija oli Michelozzo. Arkkitehdin ja Cosimon läheisestä suhteesta kertoo sekin, että Michelozzo seurasi Cosimoa, kun tämä karkoitettiin Firenzestä 1433 ja he oleskelivat yhdessä vuoden verran Venetsiassa.

Cosimo de´ Medici  rakennutti  Via Largan varrelle komean renessanssipalatsin. Hän hylkäsi Brunelleschin laatiman suunnitelman liian ylellisenä ja päätyi tilaamaan piirustukset Michelozzolta vuonna 1444. Cosimo de’ Medicin palatsin julkisivu on vaatimaton, mutta sisätilat ovat sitäkin loisteliaampia. Rakennuksesta tuli toskanalaisen renessanssipalatsin prototyyppi. Julkisivussa yhdistyvät myöhäisgotiikan kaksijakoiset kaari-ikkunat renessanssin muotokieleen. Alakerroksen raskas rustika kevenee seuraavissa kerroksissa päätyen raskaaseen räystäslistaan.

Cosimo de’ Medici ei nähnyt palatsiaan valmiina, vaan viimeistelyyn vaikutti hänen poikansa ja seuraajansa Piero. Tämä valitsi Palazzo Medicin kappelin freskojen maalariksi Benozzo Gozzolin. Freskojen aiheena on Itämaan tietäjien kumarrus, mutta samalla se on ylistys Medici-suvulle, jonka jäseniä ja ystäviä nähdään kuvattuina juhlakulkueessa.

Palatsi oli Medicien asunto vain sadan vuoden ajan, sillä Toscanan herttua Cosimo I de’ Medici siirsi residenssinsä Palazzo Vecchioon vuonna 1540. Hänen puolisonsa Eleonoora Toledolaisen vaikutuksesta Palazzo Pitti ostettiin Mediceille. Arkkitehti  Giorgio Vasari sai 1565 tehtäväkseen yhdistää nämä kaksi rakennusta käytävällä, Corridoiolla,  joka kulkee Uffizi-rakennuksen läpi ja ylittää Arno-joen Ponte Vecchion kautta.

 

Palazzo Medicin aloittamaa rakennustyyppiä edustavat mm. Palazzo Pazzi ja Palazzo Antinori. Jälkimmäisen rakennuttaja oli Giovanni Bini, mutta jo 1506 Niccolò Antinori osti rakennuksen, joka on edelleen saman viinintuottajana tunnetun suvun omistuksessa.

Medicien sukupalatsin lähellä olevan Markuksen (San Marco) luostarin uudistamisen kustansi Cosimo de` Medici arkkitehtina jälleen Michelozzo vuonna 1436. Piha pylväskäytävineen ja kirjasto ovat edelleen ihailun kohteena. Luostarin maalauskoristelu annettiin benediktiinimunkin Beato Angelicon tehtäväksi. Hän maalasi1430–1444 mm. kuuluisan freskon Marian ilmestys sekä munkkikammioiden kuvat. Myös pääalttarin taulu, puulevyille maalattu temperatyö on hänen.

Varhaisrenessanssin taiteilijat ottivat innolla käyttöönsä Brunelleschin kehittelemän ja Leon Battista Albertin kirjallisesti kuvaileman keskeisperspektiivin. Se näkyy samaisessa Markuksen luostarissa myös Beato Angelicon maalauksissa.

 

Leon Battista Alberti oli monipuolisesti oppinut humanisti, arkkitehti, taiteilija, matemaatikko, runoilija ja kirjailija. Hän opiskeli lakia Padovassa; tärkeä vaihe elämässä oli työskentely Roomassa paavin hallinnossa. Roomassa hän tutustui antiikin kulttuuriin, Rooman raunioihin, jolla oli ratkaiseva vaikutus hänen arkkitehtuuriinsa. Alberti kirjoitti näytelmiä ja runoja, mutta tärkeimmät teokset käsittelivät maalaustaidetta (De pictura), kuvanveistoa (De statua) ja arkkitehtuuria (De re aedificatoria). Alberti kirjoitti teoksensa latinaksi, mutta maalausta käsittelevän kirjansa hän käänsi itse italiaksi. De re aedificatoria painettiin Firenzessä 1485 (Nicolaus Laurentii Alamanus, ISTC ia00215000), vasta tekijän kuoleman jälkeen. Kirjassaan maalaustaiteesta Alberti käsittelee keskeisperspektiiviä Brunelleschin havaintojen mukaisesti. Kirjoituksissaan taiteesta hän korosti harmoniaa.

Albertin tärkeimmät rakennukset ovat Riminissä (Tempio Malatestiano), ja Mantovassa (Sant’Andrea ja San Sebastiano -kirkot).  Firenzessä Alberti sai toimeksiantoja Rucellai-perheeltä. Suku kuului Firenzen varakkaisiin villakauppiaisiin. Sukupalatsin julkisivun rakennutti Giovanni Rucellai 1446–1451. Albertin oppinut tausta näkyy palatsin julkisivussa, jonka horisontaalinen kolmijako ja julkisivua rytmittävät doorilaiset, joonialaiset ja korinttilaiset pilasterit noudattavat Colosseumin muotokieltä. Palatsia vastapäätä rakennettiin loggia Bernardo Rucellain ja Lorenzo il Magnificon sisaren Nanninan hääjuhlallisuuksia varten Albertin suunnitelmien mukaan.

Pankratioksen (San Pancrazio) kirkkoon pystytettiin Rucellai-suvun hautamonumentti,  Tempietto, joka on Albertin mukaelma Jeesuksen haudasta Jerusalemissa. Tempietton seinien marmorikoristelu heijastuu Suomeen saakka, sillä Alvar Aalto mukaili sen koristeaiheita Jyväskylän työväentalon aulan seinässä 1920-luvulla.

Palazzo Medicin esikuvaa seuraa mutta komeudessa sen ylittää Palazzo Strozzi. Rakennuksen peruskiven muurautti 6. elokuuta 1489 Filippo Strozzi vanhempi. Astrologilta oli kysytty neuvoa ajankohdasta, jotta rakennustyö olisi menestyksellinen. Palazzo Strozzin arkkitehtina pidetään kuvanveistäjä ja arkkitehti Benedetto da Maianoa. Tämä myös veisti Filippo Strozzin rintakuvan, joka nykyään on Louvren museossa. Rakennustyö kesti lähes puoli vuosisataa, mutta valmistuessaan 1538 palatsi oli Firenzen mahtavin yksityisrakennus. Julkisivun ruskea pietra forte -kivi ja vahva rustikointi kertovat omistajan vakaudesta ja vauraudesta. Palazzo Strozzi on edelleen Firenzen näyttävimpiä maamerkkejä.

Jo nuoruudesta saakka Michelangelo kuului Lorenzo il Magnificon humanistipiiriin. Mediceistä Michelangelo saikin tärkeimpiä toimeksantoja niin Roomassa kuin Firenzessäkin. San Lorenzo -kirkko oli Medicien pääpyhäkkö Firenzessä.

Kardinaali Giulio de` Medici ja paavi Leo X tilasivat sinne Medici-perheen mausoleumin, Uuden sakastin (Sagrestia nuova), vastapäätä Brunelleschin suunnittelemaa Sagrestia vecchiaa. Kappelista piti tulla Leo X:n isän Lorenzo il Magnificon ja tämän veljen Giulianon sekä Urbinon ja Nemoursin herttuoiden mausoleumi.  Uusi sakasti oli kuvanveistäjä Michelangelon ensimmäinen rakennusprojekti. Se on Brunelleschin Sagrestia vecchian tavoin kuutio, jonka keskeltä kohoaa kupoli. Seinän jäsentely noudattaa Brunelleschin muotokieltä, mutta Brunelleschin pelkistyneisyyden sijaan Michelangelo täytti seinät ikkunoita muistuttavilla syvennyksillä, niin ettei paljasta seinäpintaa ole lainkaan. Muotoaiheet on käsitelty klassisesta säännöstöstä poiketen.

Medicien hautamonumentit poikkeavat nekin perinteestä. Niissä ei ole esitetty vainajaa hautapaadella makaamassa, vaan Michelangelo on veistänyt kaksi ihmistyyppiä, toinen aktiivinen ekstrovertti ja toinen mietiskelevä introvertti. Sarkofagien päällä lepäävät Giuliano de’ Mediciä kuvaavat yö ja päivä, Lorenzo de’ Mediciä symboloivat aamu ja ilta. Muut hautaveistokset jäivät toteutumatta, sillä paavi tarvitsi Michelangelon taitoja Roomassa.

 

 

Cosimo de’ Medici oli innokas käsikirjoitusten keräilijä. Kokoelmaansa varten hän perusti 1444 kirjaston Laurin (San Lorenzo) kirkon yhteyteen. Klemens VII päätti rakennuttaa kirjastoa varten sinne uudet tilat. Niitä varten Michelangelo laati suunnitelman, joka sotii  perinteisiä harmoniakäsityksiä vastaan. Vestibyylin mahtavilla pylväillä ei ole kantavaa funktiota ja seinäpinnat täyttyvät ikkuna-syvennyksistä. Työ jäi kesken, ja sen täydensivät arkkitehdit Giorgio Vasari ja Bartolomeo Ammannati. Jälkimmäinen on vaikuttavan monumentaaliportaikon luoja.

Giorgio Vasari, Michelangelon seuraaja ja suuri ihailija, oli paitsi taidemaalari ja arkkitehti myös kirjailija, jonka suurtyö oli laaja taiteilijaensyklopedia Le vite de` più eccellenti pittori, scultori e architettori. Ensimmäinen painos, joka ilmestyi 1550, oli omistettu herttua Cosimo I:lle. Vasarin taiteilijaelämänkertoja pidetään taidehistoriallisen kirjoittamisen perustana, ja epätosista anekdooteistaan huolimatta se on renessanssin taiteen perusteos.

Osia taiteiljaelämänkerroista on ilmestynyt suomeksi v. 1997 (Pia Mänttäri, käänt. – Altti Kuusamo, komm. – Raija Petäjäinen, toim. Taiteilijaelämäkertoja Giottosta Michelangeloon, Helsinki: Taide).